Itä-Suomen Biomassa aloittaa toimintansa – Savon Voiman polttoaineiden hankinta siirtyy uuteen yritykseen

Julkaistu 15.6.2022

Biomassan ja erilaisten polttoaineiden hankintaan erikoistunut Itä-Suomen Biomassa aloittaa toimintansa heinäkuussa. Yritys hankkii biomassaa omistajilleen Savon Voimalle ja Joensuu Biocoalille.

Savon Voima siirtää hankintatoimensa Itä-Suomen Biomassalle. Jatkossa Itä-Suomen Biomassa hankkii Savon Voimalle kaikki sen energiantuotannon käyttämän polttoaineen, painottuen erityisesti biomassaan. Lisäksi Itä-Suomen Biomassa hankkii Joensuu Biocoalille biomassaa, josta yhtiö valmistaa torrefioitua biomassaa Savon Voiman Joensuun voimalaitoksen tontilla rakennettavassa laitoksessa. Rakennustöiden arvioidaan alkavan syksyllä 2022 ja tämän hetken suunnitelman mukaan laitoksen käyttöönotto alkaa loppuvuodesta 2023.

– Savon Voiman hankinnan nykyisten kumppaneiden näkökulmasta totutut toimintatavat ja aiemmin sovitut asiat pysyvät. Yhteyshenkilöt ovat tuttuja, entisiä savonvoimalaisia ja hankinta jatkuu kuten ennenkin. Uutena mahdollisuutena Itä-Suomen Biomassa tarjoaa kumppaneillemme kasvupotentiaalia, sillä yhtiön kautta hankimme biomassaa Savon Voiman voimalaitosten lisäksi Joensuu Biocoalin biohiiltämölle, joka tulee tarvitsemaan biomassaa ympäri vuoden. Tämä tarkoittaa, että hankintaa tehdään tasaisesti ja luotettavasti koko vuoden ympäri, ei vain lämmityskaudella, kertoo Savon Voimalta Itä-Suomen Biomassan toimitusjohtajaksi siirtyvä Tommi Kauhanen.

Itä-Suomen Biomassa toimii laajasti Itä-Suomen alueella hankkien polttoainetta Savon Voiman 25 biomassaa käyttävälle laitokselle Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Keski-Savossa sekä Joensuu Biocoalille tasaisesti vuoden ympäri.

– Huolimatta siitä, että Savon Voiman nykyinen toiminta siirtyy uuteen yhtiöön, Itä-Suomen Biomassa on vakaa ja luotettava toimija, sen toiminnassa näkyvät Savon Voiman juuret ja pitkäjänteinen sitoutuminen alueen kehittämiseen. Yhtiö on vahvasti paikallinen ja haluaa yhdessä kumppanien kanssa huolehtia itäsuomalaisten metsien vastuullisesta ja kestävästä käytöstä ja hoidosta. Yhtiön kautta voimme tarjota kumppaneille entistä tasaisempaa hankintaa, kasvua ja mahdollisuuden kehittää itäsuomalaista biotaloutta kanssamme, sanoo Savon Voiman energiantuotannosta vastaava liiketoimintajohtaja Juha Räsänen.

Savon Voima Oyj on Itä-Suomen Biomassan enemmistöomistaja 70 prosentilla, kun taas Joensuu Biocoal Oy omistaa uutta yhtiötä 30 prosentilla. Joensuu Biocoal Oy on kokonaisuudessa Taalerin omistama yhtiö.

Lisätietoja:

Tommi Kauhanen
Itä-Suomen Biomassa, Toimitusjohtaja
+358 50 454 7213
Tommi.Kauhanen@biomassa.fi

Juha Räsänen
Savon Voima, Liiketoimintajohtaja, Energiantuotanto
+358 40 746 1220
JuhaP.Rasanen@savonvoima.fi